Tietoa koronavirusepidemiaan varautumiseksi
Tarkistettu 21.8.2020


Olemme koonneet tälle sivustolle tietoa maatilojen varautumiseksi koronaviruksen leviämisen ehkäisyyn ja mahdollisiin tartuntatilanteisiin. MTK seuraa tilanteen kehittymistä ja viestii aiheesta järjestön eri kanavia hyödyntäen.

MTK ei ole antanut jäsenilleen Yle Uutisissa 13.5. mainittua suositusta tai kehoitusta pitää lapsia kotona kun koulut aukeavat 14.5. Jokainen yrittäjä harkitsee tilanteen omasta näkökulmastaan.

Päivitämme tätä sivua kattavammaksi ja tiedotamme uudesta informaatiosta jäsenistöllemme myös järjestön Facebook- ja Twitter-kanavien kautta, joten ne kannattaa ottaa seurantaan.

Mikäli et löydä alta vastausta sinua askarruttaviin asioihin, lähetä meille kysymys osoitteeseen viestinta@mtk.fi.

Suosituksia maatilojen varautumiseksi
 

Hallitus on 16.3. todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Terveydenhuollon ja elintarvikehuollon jatkuvuuden varmistaminen ovat tärkeitä yhteiskunnan toimivuuden kannalta.   
 
Kehotamme maatilayrityksiä seuraamaan viranomaisviestintää aktiivisesti ja toimimaan suositusten ja määräysten mukaisesti. Erityisesti sosiaalisessa mediassa liikkuu disinformaatiota ja viestejä, joiden todenperäisyydestä ei ole tietoa.

Koronapandemian jatkuessa on edelleen keskeistä välttää tartuntariskiä. Virus ei leviä elävien eläinten eikä elintarvikkeiden välityksellä, vaan ihmisestä toiseen. Taudin estotoimenpiteet kohdistuvat ihmisiin.
 
Eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää kaikissa tilanteissa. Kotieläintilalla tulee lomitusjärjestelmän lisäksi osana maatilan riskienhallintasuunnitelmaa olla varahenkilöt, jotka vastaavat eläinten hoidosta siinä tilanteessa, jossa yrittäjät eivät voi sitä tehdä esim. koronaviruksen vuoksi, eikä lomituspalveluja ole saatavilla.   

Rajoitustoimien vähentyessä ja väestön liikkuvuuden lisääntyessä koronaan sairastuvien määrä kasvaa. Tämä korostaa entisestään maatilan asianmukaisen varautumisen merkitystä. Perehdytä varahenkilöt tilan töihin ja laadi tarvittavat työohjeet etukäteen. Huolehdi siitä, että varahenkilöillä on tarvittavat valtakirjat ja käytettävissä tilan toiminnan kannalta tärkeät yhteystiedot. Nämä asiat ovat kuvattu tarkemmin alla.

Tautiin sairastuneiden oireita ovat olleet muun muassa kuume, yskä ja hengenahdistus. Tietoa taudista on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla www.thl.fi.  Mikäli epäilet saaneesi tartunnan ota yhteyttä työterveyshuoltoon tai terveyskeskukseen.

 
Toimenpiteitä viruksen leviämisen estämiseksi ovat muun muassa:  

- Käsi-, aivastus- ja yskimishygienian merkityksen korostaminen  
- Yrittäjien, työntekijöiden ja välttämättömien vierailijoiden vaatimustasojen mukaiset suojavälineet ja -vaatteet
- Kättelykiellot  
- Sairauspoissaolojen ilmoittamiskäytäntöjen tarkistus  
- Ulkomaan matkustamisen kieltäminen kokonaan  
- Riskialueilta saapuvien työntekijöiden asettaminen karanteenin kaltaiseen eritykseen 14 vuorokauden ajan
- Ei-välttämättömien vierailuiden ja matkustamisen välttäminen  
- Vieraiden vastaanottamisen rajoittaminen, henkilökontaktien välttäminen   
- Tavaratoimituksissa ja -noudoissa minimoidaan kuljettajien kontaktit yrityksen omaan henkilöstöön. Erityishuomiota kiinnitetään riskialueilta tuleviin kuormiin.  
- Toimintatapojen muokkaaminen tuotteiden turvallisen kotiinkuljetuksen varmistamiseksi (verkkokauppa ja muut kotiinkuljetukset)
- Sähköisen asioinnin hyödyntäminen aina kun se on mahdollista (maatalousneuvonta, tuki-asiat jne.) 
 

Maatilan varautuminen

Eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää kaikissa tilanteissa. Osana maatilan riskienhallintasuunnitelmaa kotieläintilalla tulee olla lomitusjärjestelmän lisäksi varahenkilöt, jotka vastaavat eläinten hoidosta tilanteessa, jossa yrittäjät eivät voi sitä tehdä esimerkiksi koronavirustartunnan vuoksi, eikä lomituspalveluja ole saatavilla.

Maatilan TOP 10

1.    Ota koronariski vakavasti – kuka tahansa meistä voi sairastua ja joutua viikoiksi tehohoitoon.
2.    Listaa tilan toiminnan kannalta tärkeimmät puhelinnumerot: eläinlääkäri, lomatoimisto, rehutoimitukset, sähkömies, lypsykoneen korjaaja, kylvökoneen varaosatoimittaja jne. Turvallinen tila -oppaassa on lisää esimerkkejä tärkeistä tahoista ja pohja yhteystietojen keräämiseksi. Pääset sinne tästä.
3.    Listaa tilan toiminnan kannalta tärkeät nettiosoitteet ja tunnukset niiden käyttämiseen.
4.    Nimeä vähintään kaksi varahenkilöä, joista toinen perheen ulkopuolinen, ja perehdytä heidät tilan asioiden hoitoon.
5.    Tee kevään kylvötöiden tarkistuslista.
6.    Onko oma maito- tai lihaosuuskuntasi antanut ohjeita? Perehdy niihin ja toimi ohjeiden mukaan.
7.    Tee työohjeita kirjallisina niin pellolle kuin navettaan ja laita ohjeet mahdollisuuksien mukaan näkyville työkohteisiin, myös videot ovat käyttökelpoisina ja helppo jakaa WhatsAppissa varahenkilöille.
8.    Tee valtakirja tilan asioiden hoitamiseen varahenkilölle.
9.    Käy tilan työkäytännöt läpi – miten huolehditaan riittävästä fyysisestä etäisyydestä ja hygieniasta.
10.    Minimoi tartuntariskiä. Noudata yleisiä ohjeita sosiaalisten kontaktien välttämisestä ja hygieniasta. Muistuta myös perhettä tästä.


Kevättöiden tarkistuslista

Lataa alta MTK-Varsinais-Suomen ja Satakunnan yhteistyönä tehty maatilan kevättöiden tarkistuslista MTK:n jäsenille.

Jäsenille

MTK-Varsinais-Suomen ja Satakunnan yhteistyönä tekemä maatilan kevättöiden tarkistuslista. Sisältö näkyy kirjautuneille.

Jäsenille

Kirjautuneena pääset lukemaan suosituksia ja ohjeita koneurakointiin koronaepidemian aikana.

Yritysrahoitukset Koronavirustilanteessa
 

 

Koronan vaikutus jäsentemme elinkeinotoimintaan


Kokoamme tälle sivulle keskeistä korona-tietoa jäsentemme edustamiin elinkeinoihin liittyen.

Maailmalla nopeasti leviävä koronavirustartunta COVID-19 ei nykytiedon mukaan tartu tuotantoeläimiin, eikä leviä elintarvikkeiden välityksellä. Suurin riski eläintuotannolle onkin nyt tuottajan sairastumisesta tai lähipiirissä ilmenneestä tartunnasta johtuvan karanteenin aiheuttama työvoimapula. Eläinten hoidosta ja hyvinvoinnista on huolehdittava kaikissa tilanteissa.

ETT:n ohje koronavirustartunnan varalta tuotantoeläintiloille

Korona-virus huolestuttaa myös maatilallisten joukossa erityisesti kotieläintiloilla, joista olemme saaneet runsaasti kysymyksiä siitä, miten tulee toimia jos koronavirus sattuisi tilalliseen tai työntekijään tarttumaan. Olemme koonneet muutamia kysymyksiä alle. Jos jokin asia askarruttaa sinua ja et löydä siihen vastausta alta, niin lähetä meille kysymys sähkäpostitse osoitteeseen viestinta@mtk.fi . Vastaamme sinulle henkilökohtaisesti ja lisäämme vastauksen luvallasi alle myös muiden nähtäväksi.


Tukea koronakriisistä selviytymiseen maaseutumatkailuyrityksille

Tietoa rahoitustuista, yleisiä toimintaohjeita ja yrityskohtaista neuvontaa. Pääset sinne tästä


Marjojen poiminta itsepoimintatilalla

Ruokaviraston mukaan marjojen, vihannesten ym. alkutuotannon tuotteiden itsepoiminta tilalla omaan käyttöön on turvallista, kunhan huomioi yleiset hygieniaohjeistukset:
•    Poimija voi soveltaa elintarviketyössä noudatettavia ohjeita, katso kuvallinen ohje.
•    Pidä etäisyyttä muihin poimijoihin.
•    Älä koskettele tarpeettomasti pintoja tai tuotteita.


Ruokaviraston hygieniaohjeet/muistilista elintarvikealalla työskenteleville erityisesti korona-aikana

Muistilista suomeksi
Muistilista ruotsiksi
Muistilista englanniksi
Muistilista venäjäksi
Muistilista ukrainaksi


Kysymyksiä ja vastauksia

 

Questions and answers on the coronavirus epidemic in English here.

COVID-19 on ihmisten koronavirustauti, joka tarttuu ensisijaisesti ihmisten välisenä pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa. Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta – mm. kuinka koronavirukselta voi suojautua ja miten toimia, jos epäilee tartuntaa – löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta. THL seuraa kansallista ja kansainvälistä tilannetta ja antaa ohjeita tartuntojen ehkäisyssä.

Koronavirus huolestuttaa myös maatilallisten joukossa erityisesti kotieläintiloilla, joista olemme saaneet runsaasti kysymyksiä siitä, miten tulee toimia, jos korona-virus sattuisi tilalliseen tai työntekijään tarttumaan.

 

Kysymys: Olen kotieläintilallinen, mitä teen jos sairastun koronaan ja joutuu karanteeniin? Voiko tilalle tulla lomittaja?  

Vaikka ihmiset olisivat karanteenissa, niin eläimet eivät ole. Joten maito haetaan normaalisti ja lomittaja voi tulla tilalle normaalisti. Myös teuraseläimet ja välitykseen menevät eläimet noudetaan.


Kysymys: Entä jos lomituspalveluita ei ole saatavilla ja olen itse karanteenissa, miten voin varmistua, että kotieläimeni saavat asianmukaista hoitoa?

Kotieläintilalla tulee olla lomitusjärjestelmän lisäksi osana riskienhallintasuunnitelmaa varahenkilöt, jotka vastaavat eläinten hoidosta siinä tilanteessa, jos yrittäjät eivät voi sitä esim. Koronaviruksen vuoksi tehdä, eikä lomituspalveluja ole saatavilla. Jos tällaista varasuunnitelmaa ei vielä ole, nyt on aika se tehdä.

Lomitusjärjestelmä on tilan yrittäjien sairastumisen varalta - työntekijöiden sairastumisen vuoksi tarvittava korvaavan työvoiman saamiseksi kannattaa varautua ja valmistautua. Nyt on hyvä hetki mm. Laatia lomittamiseen kirjallista ohjeistusta, jos et esimerkiksi karanteenin vuoksi voi olla lomittajan kanssa kontaktissa.

Voit kuitenkin mennä karanteenissakin hoitamaan eläimiä (eläimet eivät ole karanteenissa), jollei tilalla ole oman perheen lisäksi työntekijöitä samassa kotieläinrakennuksessa työskentelemässä. Sairaana ei tulisi mennä kotieläintiloihin.  

Jos sairastut

  • Sijaisapua voi saada 7 päivää ilman lääkärintodistusta, 20 pv lääkärintodistuksella, ja tämän jälkeen lomatoimi tarvitsee myönteisen sairauspäivärahapäätöksen sijaisavun myöntämiseen (voi antaa ehdollisella päätöksellä, kun päiväraha-asiaa käsitellään Kelassa).
  • Sijaisapumaksu ja sairauspäiväraha perustuvat MYEL-työtuloon, sairauspäivärahaa haetaan Kelasta.

Jos joudut karanteeniin, mutta et ole itse sairas

  • Tartuntatautilääkärin kirjoittaman karanteenimääräyksen / A-todistuksen perusteella voit hakea tartuntatautilain mukaista päivärahaa.
  • Tartuntatautipäivärahaa haetaan Kelasta ja määräytyy MYEL-työtulon perusteella.
  • Voit saada lomitusta (tuettua maksullista lomitusta 120 h).

Voiko lomittaja kieltäytyä menemästä tilanväen koronavirustartunnan vuoksi tilalle?

  • Lomatoimi ei ole lain mukaan velvollinen järjestämään lomitusta, jos tilan olosuhteet eivät täytä työturvallisuudelle asetettuja vaatimuksia ja tartuntariskiin vedoten tällainen tilanne voi kotieläintilalla syntyä.  Jos lomittajan terveys on vaarassa, voi syntyä tilanne, ettei lomatoimi pysty tarjoamaan lomittajaa.

Kysymys: Miten eläinlääkäripalveluita on saatavissa kotieläintiloille? 

Eläinlääkintäpalvelujen saatavuus on kytketty siihen, mikä on sairastuvuus praktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden keskuudessa. Päivystysjärjestelmä eläinten äkillisiä sairastapauksia varalta on normaali kunnallinen eläinlääkäripalvelu ja kattaa koko maan. Säännölliset ei-kiireelliset terveydenhuoltokäynnit todennäköisesti nyt väistyvät kiireellisten tapausten tieltä.  
Ruokavirastolta tuli ohjeet 17.3. kunnaneläinlääkäreille ja muille eläinlääkäreille:  

  • Eläinlääkintäpalveluiden tuottaminen on yhteiskunnan kannalta kriittistä toimintaa ensisijaisena tavoitteena varmistaa elintarvikehuoltoa. 
  • Ensisijaisesti hoidetaan kiireelliset tuotantoeläinsairaudet, hedelmällisyyshoidot ja nupoutukset resurssien mukaan, terveydenhuoltokäynnit pyritään tekemään ohjelmien mukaan, lääkkeiden varalle luovutuksen ehdot pysyvät ennallaan, paitsi rokotteiden osalta ei vaadita käyntiä (koskee elintarviketuotantoeläimiä ja turkiseläimiä, ei kuitenkaan hevosia).
  • Kiireettömät tapaukset suositellaan siirrettäväksi myöhempään ajankohtaan, ei-kiireelliset leikkaukset samoin.
  • Suojavarusteita tulee käyttää harkiten, on mahdollista, että suojavarusteista tulee pulaa (varataan ensisijaisesti ihmisten terveydenhuollon tarpeisiin).
  • Kontakteja rajoitetaan sairaskäynnillä, jos yhtään oireita, niin ei lähdetä sairaskäynnille.
  • Henkilöliikenne vastaanotolla rajoitetaan minimiin.
  • Yli 70-vuotiaita eläinlääkäreitä suositellaan olemaan poissa potilastyöstä. 

Kysymys: Minulla on hevostalli, jossa käy paljon harrastajia ratsastustunneilla. Tuleeko minun keskeyttää ratsastuskoulu toiminta tai muu toiminta, jossa käy tallin ulkopuolisia henkilöitä? 

Miten tulee toimia muiden hevosenomistajien, ratsastajien, kengittäjien, eläinlääkäreiden yms kanssa? Talleilla liikkuu lähtökohtaisesti enemmän tilan “ulkopuolisia” henkilöitä kuin muilla kotieläintiloilla.

Tallitoiminta voi jatkua näillä näkymin normaalisti, mutta asiakkaille ja henkilökunnalle tulisi antaa ohjeet, että tallille ei tulla missään tapauksessa sairaana, käsihygieniasta tulee huolehtia tehostetusti, jne. Lisäksi yhteisten tilojen siivousta kannattaa tehostaa. Mennään siis yleisten THL:n antamien taudin leviämistä estävien ohjeiden mukaan.

 

Kysymys: Vaikuttaako tilallisen tai tilan työn tekijän koronatartunta jollain tavalla eläinten tai maidon noutoon?  

Ei vaikuta. Virus ei tartu elintarvikevälitteisesti nykytiedon perusteella. Ruokavirasto ohjeistaa eläinten ja eläinperäisten tuotteiden liikkumisesta, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.

Jos tilalla on todettu tautitapaus, tai tilan väki on koronaviruksen vuoksi karanteenissa, ilmoittakaa siitä aina meijeriin, jotta maitoauton kuljettaja osaa toimia oikein. Myös jos teuraita tai välitysvasikoita on lähdössä tilalta, olkaa aina yhteydessä teurastamoon. Teurastamot ohjeistavat eläinten kuljettajat, niin että kontakteja ihmisten välillä on mahdollisimman vähän.

 

Kysymys: Eläimeni alkavat lähestyä teurasikää, pääsevätkö eläimet kuitenkin teuraaksi?

Teurastamot ja leikkaamot ovat varautuneet häiriötilanteisiin hyvin ja ottavat teurastusjärjestelyistä alkutuotannon toimijoihin yhteyttä, mikäli siihen tulee muutoksia.

Jos teuraita tai välitysvasikoita on lähdössä tilalta, jossa ihmisille on määrätty karanteeni, tuottajan tulisi olla aina yhteydessä teurastamoon ja ilmoittaa sinne asiasta ennen eläinten noutoa. Teurastamot ohjeistavat eläinten kuljettajat, niin että kontakteja ihmisten välillä on mahdollisimman vähän.


Kysymys: Lomittaja on lähdössä Italiaan ensi viikolla ja pitäisi sieltä tultuaan jatkaa suoraan töitä meillä. Voinko vaatia, että lomittajani vaihdetaan johonkin toiseen henkilöön?

Yleinen valtioneuvoston ohjeistus on välttää matkustamista ja ulkomaanmatkalta tultua tulee sopia työnantajan kanssa työstä poissaolosta (kaksi viikkoa). Tämä koskee myös lomittajia. Jos lomittaja on ainut kotieläintiloissa työskentelevä henkilö tilanväen ollessa lomalla, voi aikarajasuosituksia sopeuttaa käytännön tilanteeseen. Tärkeää on välttää turhia alistustilanteita. Keskustele asiasta lomatoimiston väen kanssa. Mela on ohjeistanut lomituspalveluita liittyen lomitukseen ja koronavirukseen ja auttaa myös päätösten tekemisessä.
 

Kysymys: Voiko koronavirus levitä tuotteiden tai elintarvikkeiden välityksellä?

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston (Efsa) mukaan elintarvikkeet eivät ole koronaviruksen todennäköinen vektori. Normaaliin tuotantoprosessiin muutenkin liittyvä hyvä käsihygienia on riittävä suojatoimenpide.

   

Kysymys: Miten ennaltaehkäisen koronaviruksen leviämistä omalla toiminnallani?

Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta – mm. kuinka koronavirukselta voi suojautua ja miten toimia, jos epäilee tartuntaa – löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta. THL seuraa kansallista ja kansainvälistä tilannetta ja antaa ohjeita tartuntojen ehkäisyssä.

 

Kysymys: Tarvikemyymälästä on hengityssuojaimet loppu ja työntekijäni tarvitsevat niitä päivittäisten työtehtäviensä parissa pölyaltistumiselta suojautumiseen, mitä teen?

Mikäli kertakäyttöiset suojaimet loppuvat, on aina parempi vaihtoehto suojautua puolinaamarilla tai tarvittaessa jopa puhallinsuojaimella. Näitä voi suositella joka tapauksessa useimmille maatiloille hankittavaksi, torjumaan altistumista erilaisille pölyille (pienhiukkaset, homeet, virukset, kryptosporidioosia aiheuttava alkueläin, jne.) ja kaasuille ihan normaalin työn aikana.

 

Kysymys: Voiko kotieläimeni tai lemmikkini olla koronaviruksen kantaja?

Lemmikkien ei tiedetä sairastuneen COVID-19 koronavirukseen. Hong Kongissa on todettu sairastuneen henkilön koiralta otetuissa näytteissä COVID-19 virusta, mutta koiralla ei ollut sairauteen viittaavia oireita. Myös kotikissoilta on todettu virusta. Ruokavirasto seuraa tilannetta eläinten osalta ja tiedottaa tarvittaessa lisää.

Suomessa ei ole todettu koronatartuntoja turkiseläimillä. Koronatartuntoja (SARS-CoV-2) on kuitenkin todettu minkkitarhoilla useissa maissa. Viruksen on todettu levinneen minkkeihin ihmisistä, mutta tartunta on levinnyt tarhoilla eteenpäin myös minkkien välillä. Tartunnan epäillään siirtyneen minkeistä ihmisiin (tarhan työntekijään) yksittäisissä tapauksissa Alankomaissa. Minkkien lisäksi suomensupi on ilmeisesti myös herkkä koronatartunnalle.
Tämän vuoksi ihmisillä epäiltyjen ja vahvistettujen koronatartuntojen kontaktien kartoituksessa tulisi huomioida mahdolliset kontaktit turkiseläimiin ja selvittää, onko sairastunut henkilö esimerkiksi turkistarhan omistaja tai työntekijä, tai onko hänellä läheinen kontakti tällaiseen henkilöön esimerkiksi perheenjäsenenä.

Lisätietoa eläimistä ja SARS-CoV-2 -viruksesta on saatavissa Ruokaviraston sivuilta.

Kysymys: Minulla on paljon ulkomaisia työntekijöitä, jotka ovat joutuneet jäämään kotimaahansa karanteeniin. Mistä saan työntekijöitä korjaamaan satoa?

Olemme nostaneet ongelman ja ratkaisuehdotuksemme asiaan esille työvoima- ja elinkeinoministeriölle (TEM) sekä medialle. Pyrimme vaikuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla siihen, että työvoimatarve saadaan tyydytettyä.
 

Kysymys: Jos joutuu karanteeniin, niin saako tehdä kevättyöt tai muut maatilan työt traktorilla eli lasketaanko maataloustyöt karanteenin piiriin siitäkin huolimatta, että niiden parissa ei välttämättä ole kontaktissa tilan ulkopuolisiin henkilöihin?

Jos on altistunut muttei sairas, niin voi lähteä peltotöihin ja navettaan ihan normaalisti. Se on tärkeintä, että sairaana ei riskeeraa itseänsä ja muita, eli ei tartuta muita vaan toimii ohjeiden mukaan.
 

Kysymys: Korvaako vakuutus lomituskustannukset, jos minut määrätään karanteeniin enkä pääse hoitamaan karjaa?

Tämä tulee selvittää omasta vakuutusyhtiöstä.

Tässä LähiTapiolasta saatua tietoa: 

”Kantrin ja Agroon liittyvästä laajasta henkilökeskeytysvakuutuksesta on mahdollista saada korvausta, jos nimetty henkilö sairastuu koronaan.  Silloin voi palkata lomittajan.  Pelkkään karanteeniin joutuminen ilman sairastumista ei voida maksaa korvausta. Farmissa on pelkkä suppea henkilökeskeytysvakuutus, joka korvaa tapaturmasta johtuvat vahingot.”

 

Kysymys: Mitä jos koronaviruksen takia suuri joukko elintarvikealan työntekijöitä joutuisi karanteeniin ja teurastamo ei kykenisi vastaanottamaan eläimiä tai järjestämään eläimille kuljetuksia  teurastamolle? Tilallisten sopimuksissa on pakkomyyntipykälä, jolla tilallisen on pakko myydä eläimet sopimusteurastamolle. Onko teurastamoilla kuitenkaan mitään velvoitetta ostaa eläimiä, mikäli ne eivät kykene vastaanottamaan niitä? Entä korvaavatko teurastamot seisakeista johtuvat kulut ja ansiomenetykset? 

Emme valitettavasti voi ottaa kantaa yksittäisiin sopimuksiin. 
Teurastamoidenkin intresseissä on suojata elinkeinoa ja varmistaa, että eläimet saadaan teurastetuksi siten että ne voidaan ohjata elintarvikeketjuun. Jos toimintakyky kuitenkin heikkenee isoissa yrityksissä, heillä on palveluksessaan mm. omia eläinlääkäreitä, joilla on valmiudet suorittaa lihantarkastustehtäviä, tämän lisäksi julkinen eläinlääkintähuolto on nyt priorisoinut tehtävänsä siten, että elintarvikeketjun toimivuus turvataan. 

Mikäli tilanne äityy niin vakavaksi, että lihantarkastus ja teurastus joudutaan jollain teurastamolla keskeyttämään, suomalaiset teurastamot ovat valmistautuneet siihen, että häiriötilanteessa eläimet siirretään teurastettavaksi toiseen teurastamoon. Sikojen osalta suomessa on kolme, broilereille neljä ja naudoillekin useita toimipisteitä, joissa voidaan tehostaa teurastusta, mikäli jonkun teurastamon kapasiteetti romahtaa. Ala on myös tyypillisesti henkilöstöltään kokenutta, jolloin myös toimihenkilöitä ja johtoa saatetaan ohjata tehtaiden tuotantotöihin ennen tuotannon katkaisua.  

On myös niin, että äärimmäisen vakavaa häiriötäkin varten on varauduttu, jolloin kyseeseen tulee hätäteurastustoimenpiteet, mitä ennen tyypillisesti aloitetaan tuotannon supistamistoimenpiteet ettei tuotantopanokset menisi hukkaan. Sioilla tämä toki on varsin hidasta. Logistiikan osalta hallituksen valmiustoimenpiteet mahdollistavat mm. kuljettajien työaikajoustot, joilla eläinkuljetusten järjestelyihin saadaan lisäkapasiteettia. 

Juuri nyt ei näytä siltä, että tarvetta äärimmäisille toimenpiteille olisi, mikäli hallituksen määräyksiä ja ohjeita noudatetaan. Teurastamohenkilöstö noudattaa normaalissakin arjessaan äärimmäisen tarkkoja hygieenisiä toimintatapoja, mikä ehkäisee myös virusten leviämistä. 

 

Kysymys: voinko ulkoiluttaa koiraani?

Tämän hetken tiedon mukaan koira ei sairastu eikä tartuta tautia ihmisiin. Koiran, kuten kenkienkin, mukana voi teoriassa kulkeutua virusta asuntoon, mutta kuinka kauan virus voi levittää tautia, sitä ei tiedetä. Tehostetaan siivousta, pestään käsiä jne.

 

Saako hevosia kuljettaa ulkomailta Suomeen?

Tällä hetkellä pitäisi olla mahdollista kuljettaa eläviä eläimiä. Ongelma onkin enemmän ihmiset, jotka kulkevat mukana. Riippuu täysin rajavalvonnoista, miten tulkitaan esim kuljetusauton kuljettajan status, pitääkö olla esimerkiksi ammattimainen kuljettajayrittäjä. Rajan ylityksiä matkalla Espanjasta Suomeen on monta ja riski, että hevosesi jää jonnekin rajalle on olemassa. Suosittelemme, että jätät hevosen vielä Espanjaan ja tuot sen sitten, kun liikkumisrajoitukset on purettu.

 

Kysymys: Mistä saan työnantajana tietoa korona/karanteeniajan palkanmaksuvelvollisuuksista?

MTK:lla ja Maaseudun Työnantajaliitolla on yhteistyösopimus, joka tarjoaa MTK:n jäsenille tietoa työehdoista ja työnantajana toimimisesta. Pääset sinne tästä. Työnantajapuhelin neuvoo MTK:n jäseniä jäsenetuhintaan ti, ke ja pe klo 9-12 numerossa 0600 17444.

 

Kysymys: Ratsastustallien omistajilla ei ole resursseja valvoa hygieniamääräysten noudattamista tai sitä, onko tallitiloissa samanaikaisesti enemmän kuin 10 ihmistä. Miksi tunteja saa silti pitää?

Käsittääksemme tunteja saa edelleen pitää, ratsastus kun ei ole kovin selkeä lähikontaktilaji. Hallitus ja THL kehottavat ihmisiä pysymään kotona ja rajoittamaan harrastuksia, joissa on mahdollisuus altistua virukselle. Ratsastuskoulut ovat jo osin lopettaneet ratsastustunnit. 

 

Kysymys: Miten tukirahoitus hoidetaan yksityisille elinkeinonharjoittajille, jotka eivät kuulu Business Finlandin tai Finnveran piiriin? 

Tilanteeseen on tulossa korjausta. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee maaseudun yrityksille tukipakettia. Ks. MMM:n tiedote 30.3.2020. Lue tiedote tästä.
 
 

Kysymys: Kun Uusimaa on eristetty muusta Suomesta, niin voivatko maanviljelijät ja metsänomistajat kulkea maakuntarajan yli?

Eduskunta päätti, että rajan ylittäminen on sallittua työnteon, elinkeinon harjoittamisen tai luottamustoimen hoitamisen vuoksi sekä lakisääteisten velvollisuuksien täyttämiseksi. Maanviljelijät ja metsänomistajat - kuten muutkin yrittäjät - ovat elinkeinonharjoittajia, joten näkemyksemme mukaan he voivat kulkea maakuntarajan yli.

Jotta rajaliikenne olisi sujuvaa, ohessa ladattavissa MTK:n jäsenille  todistus/lomake välttämättömästä liikkumistarpeesta elinkeinon harjoittamisessa. Jäsen täyttää lomakkeen ja liiton/yhdistyksen edustaja allekirjoittaa/todistaa sen. Lomake esitetään tarkastuspisteissä poliisiviranomaiselle.

Lue poliisin ohjeet tästä.

Poliisihallinto kerää nettisivuilleen kysymyksiä ja vastauksia liikkumisrajoituksista. Pääset sinne tästä

 

Kysymys: Miten ulkomailta saapuvien kausityöntekijöiden karanteenia seurataan?

Ulkomailta tulevien kausityöntekijöiden karanteenin toteutumista seurataan omavalvontajärjestelmän avulla. Näin varmistetaan se, että taudin torjunta ei vaarannu. Maatilat voivat ilmoittaa kausityöntekijän karanteenista torstaista 16.4.  lähtien osoitteessa www.töitäsuomesta.fi  

 

Voiko ulkomailta tullut oireeton kausityöntekijä tehdä töitä karanteenissa? 

Kaikkien ulkomailta saapuvien tulee pysyä karanteenia vastaavissa olosuhteissa 14 vuorokauden ajan. Eristys muista henkilöistä ei estä oireettomia kausityöntekijöitä tekemään töitä pienissä ryhmissä. Etäisyyttä ryhmän muihin työntekijöihin on pidettävä vähintään 1-2 metriä. Tartuntariski oireettomista henkilöistä on myös olemassa, joka on syytä ottaa huomioon myös kuljetuksissa, majoitusjärjestelyissä ja ruokailuissa. On suositeltavaa, että karanteenia vastaavassa eristyksessä olevat henkilöt eivät itse asioi kaupassa. Karanteenia vastaavissa oloissa julkisen liikenteen käyttö ja osallistuminen kokoontumisiin eivät ole sallittuja. THL:n ohjeet suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, viroksi ja venäjäksi tästä.

Koronaviruksen vastuuhenkilöt MTK:ssa


Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, 050 522 5207
Johan Åberg, maatalousjohtaja, 040 523 3864
Markus Lassheikki, kehitysjohtaja (huoltovarmuusasiat), 040 779 9680
Klaus Hartikainen, viestintäjohtaja, 040 169 2060

Card image
Tiedote
01.12.2020
Kestävän kasvun ohjelman perustuttava koko Suomen vahvuuksiin 
Card image
Tiedote
09.10.2020
Väljyys, virkistävä luonto ja turvallisuus lisäävät maaseutumatkailun veto ...
Card image
Artikkeli
23.09.2020
Hämärässä hapuilua
Card image
Blogi
21.09.2020
Kausityövoimakriisiin kehitetty malli otettava käyttöön matkailun pelastam ...
Card image
Tiedote
28.08.2020
MTK:n Elinkeinopolitiikka- ja yrittäjyysvaliokunta huolissaan elinkeinovap ...
Card image
Uutinen
21.08.2020
Kysely kausityökokemuksista kesällä 2020 
Card image
Tiedote
10.06.2020
Maaseutumatkailun Kellokas vuonna 2020 on Härkäniemen Tuvat Mikkelistä
Card image
Tiedote
10.06.2020
Turvallisuus ja luonnonläheisyys kesälomasesongin vetonaulana maaseudun ma ...
Card image
Tiedote
10.06.2020
Vuoden 2020 Kehittyvä maaseutumatkailuyritys on Luomajärven Hevoskievari I ...
Card image
Blogi
04.06.2020
Elvytyksen lyhyt oppimäärä
Card image
Tiedote
02.06.2020
Maaseudulle EU:n elvytysrahaa ja EU:n maatalousbudjettiin korotus, mutta k ...
Card image
Uutinen
29.05.2020
Tuore tutkimus: Ruuan kotimaisuus noussut entistä tärkeämmäksi asiaksi suo ...
Card image
Uutinen
28.05.2020
Alkutuotannon ja maaseudun yritysten väliaikaiset tuet poikkeustilanteessa
Card image
Uutinen
28.05.2020
MTK:n kampanjat kevät-kesä 2020
Card image
Tiedote
27.05.2020
Maa- ja metsätalouden rahoitusta vahvistettava EU:n budjetissa - yhtenäine ...
Card image
Artikkeli
26.05.2020
Joutuuko jo armas aika tai suvi suloinen?
Card image
Tiedote
22.05.2020
Kotimaan matkailussa miljardien mahdollisuus elvyttää taloutta – Vis ...
Card image
Tiedote
21.05.2020
MTK:n ja yhteistyökumppaneiden huoltovarmuuskysely: Koronapandemia vaikutt ...
Card image
Artikkeli
19.05.2020
Parisuhde voimavarana koronakeväässä
Card image
Tiedote
19.05.2020
Maataloustöihin hakeutunut ennätysmäärä, mutta osaavasta työvoimasta yhä p ...
Card image
Uutinen
14.05.2020
Korona-pandemia muuttaa ruokaketjujen toimintaa
Card image
Artikkeli
14.05.2020
Talouden solmu kiristyy – MTK puolustaa biotaloutta
Card image
Blogi
13.05.2020
Luottamus asiakkuuksissa kantaa poikkeusoloissa
Card image
Artikkeli
12.05.2020
Tasa-armoa perheeseen
Card image
Uutinen
06.05.2020
MTK kiittää hallitusta kausityövoiman saatavuutta helpottavista linjauksis ...
Card image
Uutinen
30.04.2020
Kysely maataloustuottajille tilojen toiminnasta ja arjesta vuoden 2020 poi ...
Card image
Uutinen
30.04.2020
Töitä Suomesta työvoimapalvelut Oy perustettiin ajankohtaiseen tarpeeseen ...
Card image
Artikkeli
28.04.2020
Korona koettelee maaseudun nuoria
Card image
Uutinen
28.04.2020
Maatilan varautumisen Top 10 
Card image
Tiedote
28.04.2020
MTK:n puutarhaverkoston puheenjohtaja Lerkki kannustaa luottamaan suomalai ...
Card image
Tiedote
26.04.2020
Onko hallitus tyrimässä kausityövoiman saannin? – MTK vaatii välittö ...
Card image
Tiedote
22.04.2020
Ensimmäiset suomalaiset kausityöntekijät pellolla  
Card image
Uutinen
20.04.2020
Tuetut lomat keskeytetään kesäkuun loppuun saakka
Card image
Blogi
17.04.2020
Koronakriisi laittaa myös EU:n rahoituskehyksen uusiksi
Card image
Uutinen
17.04.2020
VALITSE #HYVÄÄSUOMESTA -kampanja vauhdissa
Card image
Artikkeli
17.04.2020
Korona kansainvälisessä maatalouskaupassa
Card image
Tiedote
17.04.2020
Lomituspalvelujen toimivuus korona-aikana varmistettava pikaisesti lainmuu ...
Card image
Tiedote
17.04.2020
MMM, MTK, TEM: Kausityövoimapula selätetään TE-hallinnon ja Töitä Suomesta ...
Card image
Uutinen
16.04.2020
Suomeen on tulossa huoltovarmuuden kannalta tärkeät 1500 ulkomaista kausit ...
Card image
Uutinen
16.04.2020
Kasvinviljelytilojen koronainfo perjantaina 17.4. klo 10:00
Card image
Tiedote
15.04.2020
MTK, ProAgria ja Suomen Kylät perustivat Töitä Suomesta Oy:n auttamaan maa ...
Card image
Artikkeli
15.04.2020
Monesta olemme aiemminkin selvinneet – ajatuksia seniorinäkökulmasta
Card image
Tiedote
14.04.2020
Elintarvikkeiden hintaneuvotteluja on syytä lykätä  
Card image
Tiedote
14.04.2020
Valkuaispulaan syytä varautua - viljelysuunnitelmia ehtii vielä muuttaa  
Card image
Uutinen
09.04.2020
Vertaistukea maaseutuyrittäjille ja kaikille maaseudun asukkaille
Card image
Uutinen
07.04.2020
Kiireellinen kysely maa- ja metsätaloussektorin yrityksille kausityövoiman ...
Card image
Artikkeli
07.04.2020
Maatalousyrittäjilläkin katse tulevassa
Card image
Tiedote
07.04.2020
Kotimaisilla herkuilla kevään ruokajuhlaan
Card image
Tiedote
06.04.2020
Hallituksen ”koronariihen” pitää varmistaa ruuan huoltovarmuus myös tuleva ...
Card image
Tiedote
03.04.2020
MTK:n ja yhteistyökumppaneiden tilannekuvakysely huoltovarmuudesta: Alkutu ...
Card image
Tiedote
02.04.2020
Lomituspalveluissa varauduttava koronapandemiaan – STM:n valmistaudu ...
Card image
Tiedote
02.04.2020
AC Oulun pelaajat maaseudun kausitöihin www.töitäsuomesta.fi kautta
Card image
Uutinen
01.04.2020
Välitä viljelijästä -projektin hyvinvointiluennot maatalousyrittäjille
Card image
Uutinen
31.03.2020
Kotimaisuus on elintarvikehuoltomme vahvuus
Card image
Uutinen
31.03.2020
MTK hakee ratkaisuja kausityövoimakriisiin
Card image
Uutinen
31.03.2020
Uusi juttusarja: Henkistä apua maaseudun asukkaille koronaepidemiassa
Card image
Blogi
31.03.2020
Komission Green Deal -ehdotuksille aikalisä
Card image
Uutinen
27.03.2020
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on pahalla päällä: Hallituksen vastaus m ...
Card image
Uutinen
27.03.2020
Korona uhkaa kaataa hevosalan yrityksiä 
Card image
Tiedote
26.03.2020
Kysely maa- ja puutarhatiloille: Vajaa viidennes tarvitsee kausityövoimaa ...
Card image
Tiedote
25.03.2020
MTK, SLC, MTA ja Teollisuusliitto vaativat nopeita toimia työvoiman saanni ...
Card image
Tiedote
24.03.2020
MTK edellyttää hallitukselta ruuantuotannon valmius- ja pelastuspakettia ...
Card image
Tiedote
21.03.2020
Töitäsuomesta.fi -palvelu laajenee naapuri- ja hätäaputöihin - tarjolla ap ...
Card image
Tiedote
20.03.2020
MTK tukee hallituksen linjauksia, mutta vaatii välittömästi toimia kausity ...
Card image
Tiedote
20.03.2020
Opiskelijat maatilayrittäjien avuksi ja lomituspalveluiden tueksi korona-a ...
Card image
Tiedote
19.03.2020
Suomen metsät eivät ole kiinni, käytetään niitä
Card image
Blogi
18.03.2020
Hallituksen yrittäjyyslinjauksiin tarvitaan maaseutulisäyksiä – nyt ...
Card image
Uutinen
18.03.2020
Kaikki verotuksen joustot käyttöön
Card image
Uutinen
17.03.2020
Koronavirus ajoi maaseutumatkailun kriisiin 
Card image
Tiedote
17.03.2020
Kausityöntekijöiden saanti maa- ja puutarhatiloillemme uhattuna – er ...
Card image
Uutinen
12.03.2020
Jakso 45: Maaltavastaajat CORONA Q&A
Jakso 46: Huoltovarmuus ja korona
Jakso 45: Corona Q&A

Jäsenille

Kirjautuneena pääset lukemaan maatalouden ja metsätalouden mediaseurantoja.