Blogi – Maaseudun edunvalvonta

Viljelijän ja tutkimuksen yhteistyöllä vesistöt hyvään tilaan

10.03.2021

Vaikka lähtötilanteessa motiivit havaittujen epäkohtien korjaamiselle voivat näillä oman alansa huippuosaajilla olla erilaiset, voivat tavoitteet ja toimintatavat parhaimmillaan kohdata. Optimaalisessa tilanteessa viljelijä ja tutkija tekevät nämä havainnot yhdessä ja voivat välittömästi aloittaa yhteisen vuoropuhelun ja havaita lopulta molempien tavoittelevan samoja asioita. Tulvien torjunta, eroosion vähentämiseksi tähtäävät vesiensuojelutoimet tai luonnonmukaiset peruskuivatusratkaisut voivat parhaimmillaan parantaa viljelijän toimintaedellytyksiä. Samalla toimet vähentävät veden mukana kulkeutuvien ravinteiden huuhtoutumista, ja lähivesistöt saavat mahdollisuuden elpyä tai säilyä hyvässä kunnossa. Viljelijän ja tutkijan avoin yhteistyö realisoituu siis parhaimmillaan vesistöjen tilan paranemisena.
 

Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä viljelyolosuhteiden parantamiseksi ja toisaalta vesistöjen kannalta?

Vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentamisen seuraava askel

Tutkijan ja viljelijän yhteistyö on avainasemassa myös, kun mietitään, miten maatalouden vesiensuojelumenetelmiä voitaisiin tehokkaasti kohdentaa tai miten uusi tutkimustieto parhaiten saavuttaa käytännöntason viljelijän. Toimenpiteiden tehokas kohdentaminen vaatisi tarkkaa peltolohkokohtaista tietoa viljelymenetelmistä, lannoituksesta ja peltojen fosforitilasta. Esimerkiksi peltojen P-lukutieto olisi yksi tärkeimmistä avainmuuttujista, joilla toimenpiteiden kohdentamista voitaisiin ohjata. Viljelijän omistaman lohkokohtaisen tiedon oikeudenmukainen käyttö tutkimuksen tarpeisiin tulisi kuitenkin perustua vapaaehtoisuuteen.

Vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentamista tai uuden tutkimustiedon soveltuvuutta käytännön viljelyyn voidaan tarkastella vaikkapa erilaisten pellonpiennartapahtumien yhteydessä. Monipuoliset havaintokokeet ja kokeilut, joita viljelijä voi esimerkiksi yksittäisten hankkeiden tuella pelloillaan toteuttaa, ovat myös osoittautuneet hyväksi tavaksi jalkauttaa uutta tutkimustietoa käytännön tasolle. Havaintokokeiden ääreen on hyvä kokoontua myös isommalla viljelijä/tutkija/neuvoja -porukalla pellonpiennartapahtumissa. Näin tieto kulkee vuorovaikutteisesti moneen suuntaan.

Miten yhteistyön vaikutukset saadaan näkyviin?

Kun viljelijä sitten toteuttaa elinkeinonsa harjoittamista ympäristön ja vesistöjen kannalta kestävästi ja toimenpiteiden tehokkaan kohdentamisen esteet on yhdessä kumottu, voidaan oikeutetusti kysyä, koska ja miten vaikutukset sitten vesistöissä näkyvät. Tämä riippuu hyvin paljon siitä, millä tasolla ja millä tavalla vaikutuksia seurataan.

Hyvässä tilassa olevien latvavesien ja rehevän, ulkoisen kuormituksen takia ekologisen selkärankansa katkaisseen järven valuma-alueella vesienhoito vaatii erilaista strategiaa. Karkeasti voidaan sanoa, että kirkas valuma-alueen latvajärvi pysyy kunnossa, jos valitaan olla tekemättä mitään. Toisin sanoen maankäytössä tai viljelymenetelmissä tapahtuvat muutokset, ojitukset ja intensiiviset metsätaloustoimet olisi syytä pitää minimissään. Rehevöitymiskierteessä olevan järven palauttaminen nimittäin vaatii suurempia ponnisteluita, kuin aikanaan sen pitäminen hyvässä tilassa olisi vaatinut. Kun keskusteluun otetaan vielä Itämeren kaltainen suojaisa sisämeri, yhtälö vaikeutuu entisestään.

Ulkoisen kuormituksen väheneminen voi siis näkyä vastaanottavissa vesistöissä hyvin hitaasti. Tämä saattaa luoda epäuskoa ja toivottomuutta niin tunnollisesti toimivan viljelijän kuin tutkijankin mieleen. Onneksi oikein kohdennettujen ja tehokkaasti toimivien vesiensuojelumenetelmien vaikutuksia pystytään nykyään mittaamaan virtavesissä lähes reaaliaikaisesti sensoritekniikkaan perustuen. Tiheällä mittausvälillä saavutetaan kuormitusseurannassa aivan uudenlaista tarkkuutta verrattuna perinteisiin, yksittäisiin vesinäytteisiin perustuvaan seurantaan. Sensoritekniikkaa on hyödynnetty jo suhteellisen pitkään erilaisissa tutkimushankkeissa yksittäisten vesiensuojelumenetelmien vaikutusten havaitsemiseksi, mutta lähitulevaisuudessa myös suurimpien rannikkojokien kuljettamaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta pitäisi päästä seuraamaan reaaliaikaisesti. Myös automaattiasemiin perustuvalle koko maan kattavalle maatalousvaltaisten pienten valuma-alueiden seurantaverkolle olisi tarvetta. Mitä lähemmäs pelloilla toteutettavia toimenpiteitä siirrytään, sitä helpompi on niiden vaikutukset havaita.

Uusilla menetelmillä loikka kohti tavoitteita

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikuttamattomuuden taustalla on siis toimenpiteiden kohdentamisen vaikeus, mutta myös seurantamenetelmien epätarkkuus. Vaikuttavuutta voidaan tehokkaan kohdentamisen työkalujen puuttuessa saavuttaa myös pinta-alaperustaisesti ajateltuna. Esimerkiksi useammassa laboratoriotason ja valuma-aluetason tutkimuksessa tehokkaaksi kiintoaineen ja fosforin pidättäjäksi osoittautunut kipsi laajoille peltopinta-aloille kohdennettuna tuo hyvin nopean kuormitusvähenemän, joka näkyy pelloilla seisovien lätäköiden kirkastumisena ja edelleen virtavesien sameuden vähenemänä. Vastaavasti metsäteollisuuden sivuvirtoina syntyvien kuitulietteiden sekä rakennekalkin vaikutukset laajoille pinta-aloille levitettyinä tulevat helpommin näkyviin.

Kohdentamisen ja uusien laajoilla peltopinta-aloilla toteutettavien innovatiivisten ja nopeasti vaikuttavien vesiensuojelumenetelmien avulla meillä on mahdollisuus nopeuttaa siirtymää tai jopa loikata kohti vesistöjen hyvää tilaa. Näin saavutetaan myös resilienssiä ajatellen ilmastonmuutoksen hajakuormitusta lisäävää vaikutusta. Ennakoiva lähestymistapa ilmastonmuutoksen mukanaan tuomissa haasteissa hajakuormituksen kasvaessa on avainasemassa.
 

Vesistöjen hyvän tilan saavuttaminen on vaikeaa. Ympäristön kannalta kestävän maatalouden periaatteilla myös vesistöjen hyvä tila on saavutettavissa. Matkalla kohti kunnianhimoista tavoitetta tarvitaan nopeasti toimivia ja tehokkaasti kohdennettuja menetelmiä, kuten kipsi, kuitu ja rakennekalkki.
 

Ajattelutavan ja menetelmien kehitystä tarvitaan paitsi pelloilla tehtävien toimien osalta, myös vesimäärien hallinnassa. Jenny Jyrkänkallio-Mikkola käsitteli ansiokkaasti kirjoituksessaan valuma-aluetason vesienhallinnan tarpeellisuutta. Lähestymistapaa korostetaan erityisesti maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän laatimissa maa- ja metsätalouden vesitalouden suuntaviivoissa. Myös SYKE edistää osaltaan tätä systeemitason ajattelutavan muutosta muun muassa Valumavesi-hankkeen avulla, jossa tutkitaan tulvatasanteellisten kaksitasouomien vaikutuksia vesien- ja kuormituksen hallintaan maa- ja metsätalousympäristöissä. Uutta ajattelutavan kehitystä tukevaa tutkimusta tehdään myös tuoreessa Laservesi-hankkeessa, jossa pyritään tunnistamaan tulvaherkkiä peltoalueita ja maatalousuomien vedenjohtokykyyn vaikuttavia tekijöitä uuden entistä tarkemman laserkeilausaineiston avulla.

Pasi Valkama
Erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus SYKE
pasi.valkama@syke.fi

aiheet: vesiensuojelu, vesiohjelma, vesiasiat keskustelussa