Takaisin Koronavirus ajoi maaseutumatkailun kriisiin 

Uutinen – Maaseudun edunvalvonta

Koronavirus ajoi maaseutumatkailun kriisiin 

17.03.2020

MTK ja Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry keräsivät 13.-16.3. kahdeltasadalta maaseutumatkailuyritykseltä tietoja koronaviruksen vaikutuksesta yrityksen toimintaan. Tilanne on äärimmäisen hälyttävä, ala on ajautumassa kriisiin. Tämä vaikuttaa myös yrityksiä ympäröivän alueen elinkeinoelämään, elinvoimaan ja asukkaiden toimeentuloon. Esimerkiksi maaseudun matkailuyritysten nuoria työllistävä vaikutus maaseudulla on huomattava. Erityisesti harvaan asutulla maaseudulla on alueita, joissa matkailu on käytännöllisesti katsoen ainoita elinkeinoja, joka on pystynyt työllistämään nuoria, sanoo maaseutumatkailun asiantuntija Kimmo Aalto MTK:sta.

Asiakkaat katosivat 

Maaseutumatkailuyritysten tilanne on nopeasti kriisiytymässä. Välittömästi Suomen hallituksen koronalinjausten jälkeen suurin osan maaseutumatkailun kevään ja alkukesän ulkomaisista ja kotimaisista varauksista peruutettiin. 

- Pahimmillaan kaikki asiakkaat ovat peruneet matkansa ja esimerkiksi kokouksensa maaseutumatkailuyrityksessä, Aalto kertoo. 

Peruutuksia on nyt tehty monin paikoin neljän kuukauden päähän, osassa yrityksissä syksyyn saakka. Näitä ovat muun muassa yksittäisten asiakkaiden ja ryhmien 
•    yritystilaisuudet 
•    julkistoimijoiden tilaisuudet 
•    perhejuhlat 
•    luokkaretket ja leirikoulut 
•    lounaat ja muut ruokailut 
•    kotimaiset ja ulkomaiset vapaa-ajan matkat.
 
Aallon mukaan peruutukset koskevat niin yritysten omissa tiloissa kuin muulla pidettäviä tilaisuuksia. Virkamiesten ja yritysten työntekijöiden matkustuskielto vaikutti isoihin tilauksiin, lisäksi myös pieniin, 2-5 hengen varauksiin.  Peruutukset koskevat kaikkea matkailutoimintaa, kuten majoitus-, ruoka- ja ohjelmapalveluita. 

- Yhden vuorokauden aikana asiakkaat peruuttivat kaiken mahdollisen: lounastilaukset, juhlavaraukset ja leivonnaistilaukset. Ja itse jouduimme peruuttamaan ison, 800 hengen salin avajaiset, kaikki huhtikuun tanssit ja kaksi isoa tapahtumaa, kertoo eräs maaseutumatkailuyrittäjä.

- Samalla peruuntuivat noin 15 erilaista messua/myyntitapahtumaa, joissa meidän piti olla myymässä tuotteitamme ja markkinoimassa. Myös lomahuoneistoamme koskevat varaukset romahtivat, puhelin soi - asiakkaat soittelevat peruvansa tulonsa. Kassatilanne muuttuu katastrofaaliseksi, yrittäjä jatkaa. 

Myös maaseudun työvoimatarpeelle ja elinvoimalle tärkeiden ulkomaisten komennusmiesten ja kausityöntekijöiden lyhyt- ja pitkäaikaisia majoituksia on peruttu raskaalla kädellä, Aalto toteaa. 

Kassakriisi uhkaa 

Suotuisasti lähivuosien aikana kehittyneiden ulko- ja kotimaisten matkailijavirtojen sekä nyt erityisesti lähimatkailun suosion nosteessa edessä olisi ollut vilkas kevät- ja kesämatkailun sesonki. 

- Nyt kassavirta tyrehtyi äkillisesti täysin monilla yrityksillä, kun yritystoiminnan kulut juoksevat kuitenkin täysimääräisinä. Liikevaihdon romahtamista vaikeuttaa entisestään se, että suuressa osassa Suomea on takana huono talvikausi lumettomuuden takia. Arvio liikevaihdon laskusta yrityksissä vaihtelee tämän hetken tietojen mukaan pääosin 10 ja 50 prosentin välillä. Mikro- tai PK-yrityksillä ei ole tavallisesti kassa- eikä muita varoja näin suuren ja mittavan kriisin selättämiseksi, muistuttaa Aalto.

Eräs maaseutumatkailuyrittäjä kuvasi tilannetta näin:
- Peruutuksia ja taas lisää peruutuksia. Tammi-huhtikuun pitäisi olla pääsesonkia, kiitos hiihtokeskuksen. Olematon talvi pääkaupungissa kuristi tammikuun kävijämäärän 15-vuotisen yrittäjäuran pienimmäksi. Helmikuu oli lähes normaali, mutta sitten tuli maaliskuu ja liikevaihto romahti. Kuukauden liikevaihto (1.-15.3.) tänään 15.3. on 2828.20 euroa. Loppukuun liikevaihto on käytännössä 0 euroa. Normaali liikevaihto maaliskuussa on 20.000 - 27.000 euroa.  

Koronaviruksen vaikutukset maaseutumatkailuyrityksissä muun muassa 
•    vaikeus maksaa palkkaa 
•    lainojen lyhentäminen vaikeutuu ratkaisevasti 
•    pakollisista maksuista - esimerkiksi helmikuun alv - selviäminen voi vaatia lainarahoitusta 
•    verovelkaa kertyy 
•    maksujen eräpäiviä joudutaan siirtymään 
•    suunniteltuja investointeja ei voida tehdä tai ne on keskeytetty kokonaan. 

Työvoimavaikutukset vielä arvoitus 

Lomautukset maaseutumatkailuyrityksissä on jo aloitettu. Käytännössä kaikki yritykset, joilla on työvoimaa, lomauttavat tai irtisanovat. Kausityövoimaa ei uskalleta tänä vuonna palkata. Moni maaseutumatkailuyritys on yrittäjän tai yrittäjäpariskunnan yritys. Tällöin lomautettavaa työvoimaa ei ole, mutta yrittäjien toimeentulo on vaakalaudalla.  

-    Kaksi työntekijää on jo lomautettu. Lomatili ja kaikki säästöt menevät käyttöön, koska tuloja ei tule meidän suurimmasta ryhmäsesongista eli kevään leirikoulut ja luokkaretket sekä yhdistysten yms. retket. Kevään suurin, yli 500 henkilön tapahtuma pääsiäisenä perutaan tänään! Jos tilanne venyy yli toukokuun, joudumme kyllä hakemaan myös lainaa ihan peruskuluihin. Sattumalta kävi myös niin, että juuri ennen tätä kriisiä järjestäydyimme viralliseksi matkanjärjestäjäksi, ja jouduimme myös laittamaan kuluttajaviraston määräämän takuun suljetulle tilille, eräs maaseutumatkailuyrittäjä kertoo.

Yrittäjien ehdotuksia tarvittaviksi toimienpiteiksi 

•    Suora toimintatuki kriisiytyneille yrityksille kattamaan kiinteitä kustannuksia.  
•    Edullisia lainoituksia yritysten toiminnan ja jatkamisen turvaamiseksi. Kriisilainalle valtion takaus. 
•    Helpotukset lainojen lyhennyksiin/lyhennysjärjestelyt.  
•    Laskujen maksuaikojen pidentäminen. 
•    Verohuojennukset ja alv-verokannan väliaikainen alentaminen.  
•    Vakuutusyhtiöiden korvausperiaatteiden selvittäminen koordinoidusti. Keskeytysvakuutuksen toimivuuden varmistaminen. 
•    Palvelusetelien tyyppinen tukimuoto/varausresurssi palvelujen ostajille esimerkiksi julkiselle sektorille vaiheeseen, jossa tilanne on helpottumassa matkustusrajoitusten suhteen. 
•    Kannustin kuluttajille hankkimaan lahjakortteja yrityksiin.  
•    Lisäksi hallituksen esittämä Business Finlandin tuki matkailuun on oltava erityisesti pienten maaseutumatkailuyritysten käytössä. 
 
Lisätietoja: 
Kimmo Aalto, maaseutumatkailun asiantuntija, 040 179 1618
Marko Mäki-Hakola, elinkeinojohtaja, 040 502 6810  
 



aiheet: matkailu, maaseutumatkailu, maaseutuyrittäjä, korona, yrittäjä, maksuvalmius, koronavirus, maaseutuelinkeino, maaseutumatkailuyrittäjä