
19.3.2010
MTK vaatii, että Suomen hallitus ja eduskunta tekevät nopeat päätökset toimista, joilla edistetään sekä bioenergian kysyntää että sen tarjontaa. Päätökset ovat Suomelle tärkeitä, sillä olemme sitoutuneet EU:n ilmastotavoitteissa nostamaan uusiutuvien luonnonvarojen osuuden energiantuotannossa nykyisestä 28 prosentista 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Bioenergian käytön lisääminen ei sulje pois ydinenergiatuotannon lisäämistä.
Suurin osa eli noin kaksi kolmasosaa uusiutuvan energian tuotannon lisäyksestä voidaan toteuttaa metsähakkeella, joka on merkittävin bioenergian lähde. Sen lisäksi tarvitaan peltoenergiaa, biokaasua, tuulisähköä ja vesivoimaa.
Bioenergian käytön lisäämiseksi tarvitaan sekä kysyntään että tarjontaan vaikuttavia toimenpiteitä. MTK esittää hallitukselle ja eduskunnalle, että
puusähkön pientuotannolle luodaan takuuhintajärjestelmä, kuten tuuli- ja biokaasusähkölle
bioenergian tuotannon hankkeisiin tarkoitettujen investointitukien tasoa nostetaan
energiapuun korjuutuki moninkertaistetaan.
Metsähakkeen käyttö voidaan yli kolminkertaistaa nykyisestä. Noin puolet lisäyksestä voidaan saada nuorten metsien ensiharvennuspuun hakkeesta, jota voidaan käyttää mm. pienkiinteistöissä ja voimalaitoksissa.
Hakkeen käyttöä lisäämällä edistetään kestävää metsänhoitoa ja turvataan tulevaisuuden ainespuun saanti. Metsäteollisuuden puunkäytön vähentyessä myös yhä merkittävämpi osa kuitupuusta voidaan hyödyntää energiana. Tehostunut metsien käyttö parantaa niin ikään maaseudun elinvoimaisuutta.
EU:n ilmastotavoitteissa on myös määritelty, että biopolttoaineiden osuus liikenteessä pitää olla 10 % vuonna 2020. Kotimaisella tuotannolla voidaan päästä tavoitteeseen, mikäli
liikenteen biodiesel tehdään tulevaisuudessa kotimaisesta puusta, eikä palmuöljystä
biokaasusta ei peritä polttoaineveroa
maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivutuotteista sekä energiaviljasta valmistetaan bioetanolia.
Suomen energiatuotannon pitää olla monipuolista ja meidän pitää olla sähköntuotannossa omavaraisia. MTK vaatii, että bioenergian mahdollisuudet hyödynnetään yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa täysimääräisesti. Sähköntuotannon lisätarve voidaan kattaa pääosin riittävällä määrällä kotimaista ydinsähköä.
Aluetaloudellisesti bioenergialla on suuri merkitys. Alan yritystoiminta luo 10 000 - 15 000 lisätyöpaikkaa koko tuotantoketjussa. Metsähakkeen käytön lisäys pelkästään tuo lisää työpaikkoja noin 7000 ihmiselle.
Suomen maaseudulla ollaan valmiita tuottamaan nykyistä enemmän bioenergian raaka-ainetta ja tekemään siitä yhä laajenevaa liiketoimintaa, kuten lämpöyrittäjyyttä, tuulivoimantuotantoa ja liikenteen biokaasulaitoksia. Alan teknologiaa voidaan myös kehittää vientituotteiksi.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Juha Marttila, p. 050 3413 167
energia-asiamies Ilpo Mattila, p. 040 5848 526
metsäasiantuntija Anssi Kainulainen p. 050 5961 541